Tänään meillä oli sitten tällä erää toiseksi viimeiset Sannan tokotreenit. Meitä olikin vain kolme koirakkoa, joten kaikki saivat runsaasti treeniaikaa.

Ensimmäisenä otimme liikkeestä seisomista. Sara hiippaili perässäni ja jäi paikoilleen vasta toisella käskyllä. Otimme jälleen härnäämistreeniä, jolloin Sara seisahtui heti käskiessäni. Sanna kehotti myös kokeilemaan kädellä pysäytystä seuraamisen yhteydessä - ensin palkitsen pysähtymisestä ja sitten jatkan matkaa jättäen koiran seisomaan,  ja tämän jälkeen vain pysäytän Saran kädelläni, jatkan matkaa ja palkitsen vasta sitten. Ja voilà, se toimi! Muutenkin Saran seisominen on varmistunut todella hyvin, eli härnäämisharjoituksen ansiosta se peppu ei enää paina niin paljon ;) Nyt otamme treeniin vain sitten tuon pysähtymisen ensikäskyllä (ilman hiiviskelyä!) ja minä alan liikkumaan myös koiran taakse. Apua...

Tämän jälkeen tuntui auvoisalta ottaa liikeestä maahanmenoa. Tässä Saran reaktiokyky on selkeästi parantunut, se käy maahan heti ensimmäisellä käskyllä ja viivyttelemättä. Saran ollessa maassa pystyn myös kiertämään sen takaa ympäri ilman, että koira nousee. Näin ollen Sannallakaan ei ollut liikkeeseen mitään lisättävää, jes! :)

Seuraavaksi seuraamiset. Olen vähän harmissani, sillä juuri kun olisin halunnut näyttää Sannalle Saran hienon kontaktin oton, seuraamiset eivät menneetkään aivan niin kivasti. Saran seuraamisasennossa itsessään ei ollut nytkään valittamista, mutta neiti jättäytyi tänään pariin otteeseen jälkeen. Harmillista. Käännöksetkin olivat jotenkin valjuja. :( Juosten seuraaminen puolestaan meni yhtä hyvin kuin ennenkin :)
Otimme seuraamista nyt myös ensimmäistä kertaa käskynannolla eli Sanna määräsi liikeradan. Aina juoksusta siirryttäessä normaalikäyntiin Sara kävi maahan! Joka ainut kerta sen jälkeen, kun olemme ottaneet liikkeestä maahanmenoa, rupeaa Sara ennakoimaan seuraamisessa ja aina tilaisuuden tullen käy maahan. Liikkeiden samankaltaisuuden saan kuulemma pois vain lisäämällä seuraamiseen enemmän käännöksiä. Täytyypä koettaa :)

Luoksetulossakaan ei ollut Sannalla mitään valittamista, ainut vaan, että sivulle tuloa Saran kanssa pitää vielä treenata. Minä tyhmä kun opetin Saralle seläntakaakierrolla sen, ja vasta sitten kuulin, ettei olisi kannattanut. Argh, koitapa nyt sitten saada tuo unohtamaan se! ;) Noh, osaahan se jo suoraan sivullekin tulla, mutta käsiohjausta se vielä vaatii. Siispä ohjausta pitää alkaa häivyttämään myöskin.

Luoksepäästävyys meni meillä upeasti. Sara istui koko ajan vieressäni tapittaen minua suurilla suklaisilla silmillään ja Sannan tullessa se vain vilkaisi paikalle tullutta rapsuttajaa. Upeaa! :) Heti perään otettu paikallamakuu meni niin ikään mainiosti, eikä siinäkään ollut mitään valittamista. Sannan loppukommentit olivat, että kisaamaan vaan, kunhan seisominen ja sivulletulo saadaan kuntoon. :)

No, tuo otsikko viittasikin vasta tähän loppukirjoitukseeni... Odotellessamme kyytiä kotiin ohitsemme meni luonnollisesti lenkkeilijöitä, myöskin koirien kanssa. Koska Sara on sellainen kuin on, kiinnitin sen huomion itseeni jo hyvissä ajoin ennen, kuin se huomasi tulevan koiran. Käskin Saran eteeni maahan ja palkitsin sitä koko ajan. Mutta auta armias, kun koira oli kohdalla! Tämä vain käveli ohi viattomasti, niin Sara ponkaisi maasta kesken ateriointinsa ja hyökkäsi suu täynnä räksyttäen sitä kohti niin, että meinasi tukehtua makupaloihinsa. Onneksi seisoin hihnan päällä niin, että Saran matka loppui lyhyeen. Silti alkoi ketuttaa tuo niin vietävästi että! Teen mitä tahansa, toisen koiran tullessa se unohtaa kaiken. Come on - se oli käskyn alla! Aina välillä meillä on tuon jutun kanssa parempia jaksoja, jolloin Sara vähät välittää muista. Nyt taas jostakin kumman syystä sillä on vaihe, jolloin se saattaa räksyttää muille ihmisillekin... Kaikkea olen kokeillut, mutta en saa tuota kitkettyä pois, en sitten millään. Tietäisinpä edes mistä se johtuu, mutta kun en tiedä yhtään, mistä on moisen koirafobian saanut - se nimittäin oli tuollainen jo meille tullessaan. Kaiken "mukavan" lisäksi jotkut pikkupojat paukuttuttelivat joitakin papattimattoja läheisellä kentällä ja Sara pelkäsi. :( Jännä, kun ei se uuden vuoden ilotulituksiakaan arista.

Olisikin jäänyt tuohon, mutta sen jälkeen piti vielä toiselle koiralle alkaa aukomaan päätä. Tämä koira oli vielämä meidän ryhmäläisemme - siis koira, jonka Sara hyvin jo tietää, ja jonka vieressä se juuri äsken paikallamakuussakin lekotteli. Jestas, mitä tuon koiran päässä oikein liikkuu? Taitaa minulla olla susi lampaan vaatteissa...